Vuonna 1912 perustettiin yhtiö nimeltä Skarrehage Molerværk I/S hyödyntämään alueella esiintyvää erikoista diatomista maaperää nimeltään Moler. Maa-aines on peräisin jääkaudelta, ja se on syntynyt Pohjanmeren vulkaanisen pohjan tuhkan ja saven sekoituttua sopivassa suhteessa. Tämä luonnon sekoitus mahdollistaa tiilimassan valmistuksen ilman lisä- tai sideaineita. Moler-savi on yleinen maa-aines Limfjordin alueella Luoteis-Tanskassa. Skarrehage Molerværk, sittemmin Skamol A/S, tuotti aluksi rakennustiiliä talorakennukseen. Aikojen saatossa tuotanto jalostui piipputiilien tuottamisesta tulenkestävien eristystiilien valmistukseen.
Moler-eristystiilien menestyksen myötä Skamol laajensi tuoteohjelmaansa kehittämällä vermikuliitti- ja kalsiumsilikaattipohjaisia, tulenkestäviä eristyslevytuotteita. Abresto on ollut Skamolin agentti Suomessa vuodesta 1985. Pidämme huolta satunnais- ja pienasiakkaistamme omalla maahantuonnilla ja varastomyynnillä.
Vuonna 1954 perustettu yksityinen osakeyhtiö Purmetall sijaitsee Ruhrin teollisuusalueen sydämessä. Yhtiö on erikoistunut terästeollisuuden eri tarpeisiin, kuten tulenkestäviin materiaaleihin ja tulenkestäviin apuaineisiin. Olemme Purmetallin agentti Suomen markkinoilla.
KS Paul Products Limited on vuonna 1945 perustettu voitelualaan erikoistunut yritys, joka yrityskaupan myötä kuuluu nykyään maailmanlaajuiseen Fuchs-konserniin. Erikoisesti grafiittipohjaiset, tulenkestävät antisize- eli kiinnijuuttumisenesto- ja tiivistysaineet ovat saavuttaneet teräs- ja valimoteollisuudessa maailmalla vankan jalansijan. Näistä Moly-Paul-sektorin tuotteista yhtiöllämme on Pohjoismaiden yksinmyyntioikeus.




